Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for marraskuu 2012

Bussimatka Fallkullan kotieläintilalle oli todella pitkä. Bussissa oli aika kuuma, koska emme heti ottaneet vaatteita pois. Kun pääsimme perille, söimme osan eväistä. Syötyämme lähdimme kierrokselle. Ensimmäiseksi tutustuimme lampaisiin. Kun menimme katsomaan lehmiä, pojat innostuivat niiden parittelutempuista. Sitten menimme katsomaan hevosia (tai oikeastaan poneja ja yhtä hevosta). Kaikkein hauskin oli Laku-Pekka-niminen shetlanninponi. Kun olimme tarpeeksi tutustuneet poneihin, lähdimme navettaan. Siellä asui kolme ankkaa, vuohia ja kaneja. Pojat kinastelivat ankkojen kanssa siitä, että ne menisivät uimaan, mutta ankkojen mielestä vesi oli liian likaista ja kylmää. Vuohet olivat hauskoja ja yllättävän mielenkiintoisia eläimiä. Kaneista ei ollut paljon seuraa, koska melkein kaikki nukkuivat. Navetassa oli myös kanoja, ja yksi pääsikin istumaan Veeti K:n pään päälle. Kierros oli ohi. Menimme syömään loput eväät ja pannukakkua. Sitten pitikin jo lähteä kohti koulua. Se oli tosi hauska retki! Kannattaa käydä!

 Ella, Eevi ja Laura

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Read Full Post »

 

Yläastelaisille suunnattu Next Gate-tapahtuma järjestettiin Helsingin Kaapelitehtaalla 6.11.2012. Siellä esiteltiin erilaisia jatko-opiskelumahdollisuuksia sekä ammatteja. Esimerkiksi Mäkelärinteen lukion kojussa oli hauska urheilu-visa, samoin kuin monilla muillakin oppilaitoksilla oli jotain, joka kertoi jotain oppilaitoksen toiminnasta. Niissä oli usein hyviä palkintoja.

 

Ammattialoja oli laidasta laitaan. Kauneusala kiinnosti monia tyttöjä. Esillä oli myös muun muassa autoala, josta monet pojat olivat varmasti kiinnostuneita. Tapahtumassa olisi ollut moniksi tunneiksi tekemistä ja katsomista, mutta harmittavasti aikamme oli rajallinen.

Mielestämme  tapahtuma oli ihanan virkistävä, ja siitä riitti keskusteltavaa. Saimme myös todella paljon tietoa ja esitteitä monilta oppilaitoksilta. Nyt tiedämme enemmän jatko-opiskelu mahdollisuuksistamme!

                                                          Maria Oranen & Clarissa Kalliovaara 8D

Read Full Post »

Taivallahden peruskoulun 5.-10.luokkalaiset keräsivät viime lukuvuonna Taksvärkkipäivän tuotot (3000e) Lusoin kyläkouluun Kenian maaseudulle Tulevaisuuden johtajat ry:n kautta.

Taivislaisten varoilla ostetut uudet koulureput otettiin vastaan käsittämättömän suurella riemulla. Joillekin koulun 300 oppilaasta taivislaisten lahjoittama reppu on elämänsä ensimmäinen ja ehkä myös ainoa. Tähän asti moni kuljetti kirjojaan kuluneissa muovipusseissa tai rikkinäisissä repuissa.  Reppuostoksista ylijääneillä rahoilla ostettiin afrikkalaisten kirjailijoiden kirjoja koulun kirjastoon ja muita kirjoja luokkiin. Kaikki hankinnat tehtiin lähikaupungista Nyeristä, mikä tukee paikallista yrittäjyyttä ja osaamista.

Niin oppilaat, opettajat, vanhemat kuin koko kyläyhteisökin olivat aivan ällistyneitä suomalaisten koululaisten halusta ja tavasta tukea ikätovereitaan päiväntasaajan toisella puolella.

Minä en voi sanoin kuvata sitä kiitollisuutta, minkä taivislaisten lahjoitus sai aikaan. Muutama perhe olisi halunnut antaa vastalahjaksi kenialaisille arvokkaan kanin tai kananmunia. Näiden kuljettaminen olisi tietenkin ollut mahdotonta, joten lopulta oppilaat päätyivät kirjallisiin kiitoksiin.

Toivottavasti oheiset kuvat välittävät edes murto-osan siitä ilosta jonka Taiviksen oppilaat ovat tuottaneet ikätovereilleen päiväntasaajan eteläpuolelle Mt. Kenyan juurella.

 

 Asante sana Finland! Monta sataa sylillistä kiitosta!

 

Onnelliset 8.luokkalaiset                                                      

   ja eskarilainen.

2.luokan pojat keksivät käyttää reppuja myös rakennuspalikoina

Lusoin oppilaiden ”kiitoksia” taivislaisille:Taiviskiitokset

Read Full Post »

Pidimme 31.10.12 koululla vanhempainillan, jonka teemana oli oppilaiden hyvinvointi ja kiusaamisen vastainen työ koulussa. Paikalle saapui reilut 150 huoltajaa ja iso joukko koulun henkilökuntaa.

Tilaisuuden avasi komeasti koulun 8.-luokkalaisten valinnaisen musiikinryhmän bändi vetämällä James Brownin Papa´s Got A Brand New Bag -biisin.

Bändin jälkeen oppilashuollon aluepäällikkö Kirsti Carpén esitteli peruskoululaisen hyvinvoinnin elementtejä.

Kirstin esityksen jälkeen minä kerroin koulussa viimeisen vuoden aikana tehdyistä kyselyistä ja tutkimustuloksista, joista käy ilmi, että Taivallahden peruskoulussa oppilaat näyttävät voivat aika hyvin ja että koulukiusaamisen suhteen näytämme olevan hieman keskivertoa paremmalla puolella.

Kun puheet oli puhuttu, pääsivät huoltajat kiertelemään salin reunoille pystytettyihin esittelypisteisiin, joissa koulun edustajat kertoivat koulun hyvinvointia lisäävistä toimista sekä kiusaamisen vastaisesta työstä. Tukioppilastoiminnasta ja oppilaskunnan työstä kertoivat tukioppilaat ja oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, joita oli tukemassa näistä toiminnoista vastaavat opettajat. Muissa pisteissä kerrottiin KiVa-koulutoiminnasta, kummiluokkatoiminnasta, oppilashuollosta ja ryhmäyttämisestä. Itse pidin vinkki- ja palautestandia, johon sainkin mukavasti palautetta ja hienoja vinkkejä, joista osaa onkin jo lähdetty toteuttamaan (maaliskuussa pidämme esim. vanhempainillan, johon pyydämme nettiguru Tommi Tossavaisen puhumaan lapsista ja nuorista sosiaalisessa mediassa).

Messuosuuden jälkeen keskustelimme vielä yhdessä hyvinvoinnista ja kiusaamisen vastaisesta työstä. Keskustelussa muutama huoltaja, joiden lapset ovat kokeneet koulukiusaamista, olivat edelleen huolissaan koulun kyvystä hoitaa kiusaamisasioita. Yhdeltä huoltajalta tuli keskustelussa positiivista palautetta kiusaamistilanteen selvittämisestä,  ja muutama muu huoltaja analysoi kiusaamisen vastaista työtämme. Opettaja Leena Alhovaara esitteli keskustelun lomassa koulun juuri päivitetyn kiusaamistilanteiden selvittelystrategian, joka nyt löytyy koulun kotisivuiltakin.

Lopuksi annoimme raikuvat aplodit kaikille hyville huoltajille ja oppilaiden hyvinvoinnin eteen ja kiusaamista vastaan ahkerasti työskenteleville opettajille.

Hyvä ilta!

Hannu Kosonen

Read Full Post »

Taiviksen 6.-9.-luokkien saksan opiskelijat pääsivät tiistaina 25.9. tutustumaan Goethe Institutin interaktiiviseen ’Saksaa A:sta Z:taan’- näyttelyyn. Näyttely järjestettiin Kampissa sijaitsevissa Goethe Institutin tiloissa sekä niiden lähistöllä Lasipalatsin ympäristössä. Oppilaat työskentelivät pienissä ryhmissä, joissa oli sekaisin saksan opiskelijoita eri luokka-asteilta.

Näyttelyssä oppilaat pääsivät tekemään kaksi erilaista tehtävää. Ensimmäisestä tehtävästä oppilaat kertoivat muun muassa seuraavaa:

– Suunnistuksen tapainen juttu (aakkostehtävä), jossa eri paikoissa oli kirjaimia, joihin liittyi tehtäviä.

– Tutustuttiin Saksaan ja saksalaiseen kulttuuriin.

– Luetun ymmärtämistä.

– Opimme lisää Saksasta.

 

Toista tehtävää oppilaat puolestaan kuvailivat näin:

– Ratkaistiin rikosta/salapoliisitehtävää/mysteeriä.

– Piti selvittää, mitä Goethelle oli tapahtunut ja löytää runo.

 

Oppilaiden mukaan tehtävissä tarvittiin:

– yhteistä päättelykykyä

– yhteistyötä

– saksan kielen taitoa

– kykyä pyytää ja antaa neuvoa ja apua

 

Mielipiteitä retkestä oli monia.Osa oli sitä mieltä, että täytyi taistella aikaa vastaan eli aikaa tehtävien ratkomiseen olisi voinut olla enemmänkin. Joku piti retkeä vähän liian pitkänä, joku toinen taas sen ohjelmaa hiukan lapsellisena ja jotakin jäi harmittamaan, kun jokin arvoituksellinen juttu jäi ratkaisematta.  Enemmistö piti retkeä hauskana ja mukavana vaihteluna normaalin kouluarkeen.

Tehtäviä pidettiin suurimmaksi osaksi kiinnostavina ja oltiin tyytyväisiä, kun päästiin käyttämään saksan kieltä ja myös oppimaan sitä vähän lisää 🙂

Read Full Post »